Monella ihmisellä on nettideittailusta paljon huonoja kokemuksia. Pettymyksiä, torjutuksi tulemista, vihamielistä käytöstä, ghostaamista* ja monia muita ikäviä asioita. Toistuvat huonot kokemukset lisäävät epäluottamusta kanssadeittailijoita kohtaan ja saattavat johtaa katkeroitumiseen.
(*Ghostaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa keskustelukumppani yhtäkkiä katoaa kuin tuhka tuuleen. Kokemus on usein hyvin raskas tilanteen toiselle osapuolelle, sillä tämä jää arvuuttelemaan sitä, mikä hänessä oli vikana. Miksi toinen vain katkaisi yhteydenpidon ilman mitään selityksiä?)
Tästä syystä moni deittailija raportoi, että heillä on jo lähtökohtaisesti varautunut ja jopa vihamielinen ennakkoasenne uusia ihmisiä kohtaan. He ikään kuin jo etukäteen odottavat, että seuraavakin tuttavuus paljastuu tavalla tai toisella epäluotettavaksi tai ikäväksi tyypiksi.
Vältä kielteisen kierteen syntymistä!
Moni raportoi tämän vaikuttavan myös omaan käytökseensä. Uusia ihmisiä kohtaan saatetaan käyttäytyä kipakasti, kriittisesti ja äksysti. Tämä taas ei ennakoi hyvää tutustumisen kannalta. Toinen osapuoli aistii, että häneen suhtaudutaan kielteisesti, mikä vähentää myös hänen halukkuuttaan asialliseen keskusteluun.
Syntyy eräänlainen kielteinen kierre. Kun molemmat osapuolet lähestyvät tutustumistilannetta varautuneesti ja kriittisesti, ei ole helppoa saada aikaiseksi asiallista, arvostavaa ja hyväntahtoista keskustelua.
Sosiaalipsykologiassa tätä kutsutaan itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Kun jo ennakkoon odotamme toiselta ihmiseltä huonoa käytöstä, tulemme herkästi itsekin käyttäytyneeksi hankalammin kuin muutoin käyttäytyisimme. Tämä voi johtaa siihen, että lopulta provosoimme toisenkin osapuolen käyttäytymään huonosti. Näin molemmat osapuolet häviävät. Keskustelusta tulee ikävä ja tutustuminen pysähtyy.
Riittää, että kumpi tahansa keskustelijoista odottaa toiselta osapuolelta ikävyyksiä. Kielteiset odotukset luovat kielteistä todellisuutta.
Itseään toteuttava ennuste toimii onneksi molempiin suuntiin. Jos lähestymme tutustumistilannetta siten, että odotamme toiselta osapuolelta pelkkää hyvää, johtaa se yleensä siihen, että keskusteluista tulee oikeastikin mukavia ja kunnioittavia.
Jokainen uusi tuttavuus voi olla elämänkumppanimme!
Nettideittailun tarkoitus on yleensä löytää vierelleen elämänkumppani. Oma rakas. Ihminen, jonka kanssa tulemme jakamaan parhaimmassa tapauksessa koko loppuelämämme.
Siksi jokainen nettideittailessa aloitettu keskustelu saattaa olla elämämme tärkein. Kuka tahansa uusista tuttavuuksista saattaa olla tuleva elämänkumppanimme. Siksi on tärkeää, ettei häntä karkoita pois omalla varautuneella tai kriittisellä käytöksellään.
Siksi suosittelemme lähestymään jokaista uutta keskustelua siten, kuin kävisit sitä tulevan elämänkumppanisi kanssa. Tämä tarkoittaa seuraavia asioita:
- Osoita kiinnostusta toista kohtaan. Kiinnostus on vastavuoroista. Kun olemme itse avoimen kiinnostuneita toisesta ihmisestä, nostaa tämä todennäköisyyttä, että toinenkin osapuoli kiinnostuu meistä.
- Osoita arvostusta ja kunnioitusta toista kohtaan. Vaikka juttelemmekin netissä, on ruudun toisella puolella oikea, elävä ja hengittävä ihminen. Hänelläkin on tunteet. Kohtele toista ihmistä siten, kuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan.
- Ole valmis katsomaan pikkuvirheitä sormien lävitse. Kukaan ihminen ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä. Erityisesti virheitä tapahtuu silloin, kun emme vielä kunnolla tunne toista osapuolta. Tutustumista ei kannata katkaista alkuunsa siksi, että toinen sanoo yhden väärän asian.
Nämä voivat kuulostaa itsestäänselviltä asioilta, mutta pitkä nettideittikokemus on osoittanut, että ne eivät sitä ole. Moni ihminen lähestyy tutustumistilanteita kuin jonkinlaista vihamielistä taistelua. Sitä se ei ole. On tärkeää muistaa, että kyseessä on tilanne, jossa kaksi ihmistä yrittää löytää vierelleen oman tulevan rakkaansa. Kohdellaan toisiamme sen mukaan! Ei vain siksi, että se on hyveellistä, vaan myös siksi, että sillä tavoin nostamme myös omia todennäköisyyksiämme löytää vierellemme hänet, jota olemme etsimässä.
Lovena panostaa keskusteluiden laatuun
Lovena on deittipalvelu, joka ottaa kunnioittavan käytöksen ja keskustelujen laadun tosissaan. Pyrimme siihen, että treffialustallamme käydyt keskustelut olisivat kiinnostavia, syvällisiä ja johtaisivat aitoon tutustumiseen.
Lovena tarjoaa muun muuassa tehokkaita vinkkejä ja ohjausta keskustelutilanteisiin. Se neuvoo esimerkiksi toimivia tapoja keskustelun eri vaiheissa pärjäämiseksi sekä hyvän deittiprofiilin kirjoittamiseksi.
Kutsumme sinut tutustumaan palveluumme maksutta kahden viikon ajan sekä tutustumaan uusiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin. Tervetuloa mukaan ja menestystä deittailuun!
SUBMIT YOUR COMMENT