Kun etsimme sopivaa kumppania itsellemme, on täysin luonnollista etsiä itselleen jotakin aidosti hyvää. Meillä on jokaisella omat toiveemme ja mieltymyksemme, eikä edes kumppaniehdokkaan “check list” eli lista kriteereistä joiden haluaisimme täyttyvän, ole lainkaan poikkeuksellista.
Pyrimme näyttämään myös itsestämme lähestulkoon ainoastaan parhaat puolemme ja tekemään vastapuoleen mahdollisimman hyvän vaikutuksen. Parhaat puolemme ovat kuitenkin, vain murto-osa siitä mitä tuomme itsestämme parisuhteeseen.
Jokaisessa kohtaamassasi ihmisessä on jotakin jota voisi kutsua huonoksi tai ainakin vähemmän hyväksi ominaisuudeksi - samoin sinussa itsessäsi! Luonteenpiirteitä, jotakin taustojen puolesta, käyttäytymismalleja, jotakin nykyisessä elämäntilanteessa tai näkyvillä jo horisontissa - jos vain rohkenee katsoa.
Tunnumme lähes poikkeuksetta etsivän ainoastaan ominaisuuksia ja asioita treffikumppanista, jotka ovat hyviä ja positiivisia. Mutta entäpä jos rohkenisit katsoa syvemmälle ja pidemmälle, kysyä tarkemmin, keskustella syvemmin - ja miettiä realistisesti ongelmien ja huonojen ominaisuuksien vaikutusta potentiaaliseen tulevaan parisuhteeseen?
Tänään haluankin pohtia yhdessä kanssasi; kenen ongelmat olet valmis ottamaan omaksesi?
Kun etsitään elämänkumppania, etsitään todellisuudessa ihmistä jonka kanssa tulee takuulla vaikeita aikoja, yllättäviä haasteita ja alamäkiä ylämäkien rinnalle. Suhteen kumpikin osapuoli tuo lisäksi omat ongelmansa yhteiseen suhteeseen, jaettavaksi ja yhdessä koettavaksi. Osa niistä on suhteessanne alusta alkaen, osa näyttäytyy vasta myöhemmin. Fakta on, että toisen ongelmat tulevat väistämättä, osaksi elämääsi. Miksi siis jättäisit nämä huomioimatta? Mitä jos olisittekin ihan tietoisesti, valinneet toistenne ongelmat, omaksenne?
Mitä avoimempia olemme toisillemme ja mitä paremmin osaamme tulkita toisiamme, sitä nopeammin pystymme pääsemään jyvälle toistemme ongelmista, puutteista ja niistä vähemmän hyvistä ominaisuuksista. Tarkoitus ei ole ohjata sinua niinkään keskittymään vain ongelmiin, vaan oppia tunnistamaan niitä - ja sitten miettiä niiden mahdollista vaikutusta yhteiseen elämäänne.
Mikäli et huomioi potentiaalisen kumppanin ongelmia, mistä voit tietää löytyykö sinulta tarvittavia työkaluja tai riittääkö sinulla rahkeet, kyseiseen parisuhteeseen?
Toiselle ihmiselle tulisi antaa aito mahdollisuus päättää haluaako hän sitoutua sinuun tai yrittää rakentaa parisuhdetta kanssasi, siinä hetkessä kun hänelle on tarjottu olemassa oleva tieto, omista ongelmistasi ja “puutteistasi”. Joku ei ehkä pärjäisi sairautesi kanssa, jollekin traumaperäiset kokemuksesi ja niiden tässä hetkessä näkyvät vaikutukset olisivat liikaa, joku ei välttämättä kestäisi joitakin menneisyydessä tekemiäsi virheitä, ja joku ei puolestaan haluaisi tieten tahtoen sitoutua sinuun jos tietäisi millaiset sinun hyvin potentiaaliset lähitulevaisuuden tai myöhemmän tulevaisuuden, haasteet olisivat.
Kyseessä voi olla esimerkiksi päihdeongelmat, erilaiset haasteet mielenterveyden kanssa, tahaton lapsettomuus, traumaperäiset ongelmat tai perheen sisäiset suuret kiistat. Huonoiksi puoliksi voidaan myös lukea täysin toisistaan poikkeavat elämänrytmit, erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat, jokin erityisen vahva luonteenpiirre, rahankäyttöön liittyvät haasteet, taipumus mustasukkaisuuteen tai vaikkapa laiskuus. Aivan jokaisella on omat haasteensa ja ongelmansa, ja jokaisella on myös yksilöllinen valmius kohdata, kantaa ja ratkaista eri tyyppisiä ongelmia.
Olen tavannut useita hyviä miehiä, joiden ongelmia tai puutteita en ole halunnut ottaa omakseni. Hyvä mies jolta uupuu elämänjano tai kunnianhimo, liikaa taipumusta päihteisiin, minimalistiset kommunikointitaidot, liian vähän elämänkokemusta, traumoja joita ei ole valmis työstämään, mielialahäiriö jota ei ole valmis lääkitsemään. Sen sijaan olen seurustellut hyvien miesten kanssa joilla on ollut mm. vaikeuksia suorittaa seksuaalisia akteja, kaksisuuntainen mielialahäiriö, itsetunto-ongelmia, ei tulevaisuuden suunnitelmia, meneillään elämänsä vaikein jakso ja niin edelleen.
Kyse on ihan oikeasti siitä, mitä ja kenen ongelmat olet valmis ottamaan omaksesi. Missä olet itse valmis tekemään kompromisseja, mitkä asiat pelottaa liikaa, mitä olet tietoisesti valmis kohtaamaan toisen kanssa.
Mitä ongelmia itse tuot mukanasi, suhteeseen?
Vaatimukset ja kriteerit kumppanille ovat monella hyvinkin korkealla mutta eivät välttämättä tasapainoisessa suhteessa siihen, mitä itsellä on tarjota suhteeseen ja toiselle ihmiselle. Et voi liikaa sokerikuorruttaa omaa luonnettasi, ominaisuuksiasi ja elämäntapojasi - etkä omaa rooliasi aiemmissa tai potentiaalisessa uudessa parisuhteessa.
Kun mietit omia haasteitasi ja puutteitasi, mietithän myös sitä millainen ihminen haluaisi ja kykenisi ottamaan vastaan ne asiat, jotka sinä annat? Niin hyvässä kuin pahemmassa?
Huomiota ei voi liikaa keskittää pelkkään positiiviseen.
Tämän päivän kirjoituksessa halusin tarkoituksellisesti ottaa hieman painoarvoa pois hyvistä ja positiivisista ominaisuuksista sekä korkeista kriteereistä, ja asettaa osan painosta vaakakupin toiselle puolelle. Emme voi etsiä virheettömyyttä, sillä jokaisessa meissä on säröjä ja puutteita. Emme voi vaatia täydellisyyttä, sillä täydellisyyttä ei ole olemassakaan.
Kun itse rakastun, tunnistan aina samaa kaavaa ajatuksissani ja tunteissani: “Haluan että elämäsi on tästä lähin parempaa ja onnellisempaa. Haluan tuoda elämääsi lisää hyvää.” Lähtökohtaisesti olen joka kerta tunnistanut tai oppinut tulevan kumppanin haasteita ja ongelmia, ja huomioinut niitä tehdessäni valintaa siitä haluanko edetä yhdessä eteenpäin.
Parisuhteen ongelmien ei tarvitse olla taakka jota et halua tai ole valmis kantamaan. Ota kumppanisi vastaan ongelmineen, mutta valitse kenen ongelmat olet valmis ottamaan omaksesi. Kantakaa taakkanne yhdessä - ja muistakaa myös olla kiitollisia niistä hyvistä ominaisuuksista ja asioista, joita molemmat tuotte yhteiseen suhteeseenne!
SUBMIT YOUR COMMENT