Skip to content

Mitä nettideittailu antoi minulle (kokemusteksti)

Olin alle parikymppinen, kun kirjauduin ensimmäistä kertaa nettideittisivustolle. Elettiin 2000-luvun alkua ja nettideittailu oli vielä hyvin pienen piirin juttu. En itsekään tiennyt, mitä odottaa siltä.

Syy siihen, miksi halusin kokeilla nettideittailua, oli oma ujouteni. Halusin tavata ihmisiä ja saada parisuhteen, mutta olin niin tavattoman ujo, että uusille ihmisille puhuminen tuntui ylivoimaiselta. Olinkin tottunut olemaan se porukan hiljainen tyyppi. Se, joka istuu hiljaa taustalla, eikä saa sanaa suustaan.

Nettitreffien avulla ihmisten tapaaminen tuntui luontevalta, sillä tietokoneen välityksellä pystyin miettimään rauhassa sitä, mitä kirjoitan toiselle ihmiselle. Minun ei tarvinnut jännittää, eikä tehdä hätiköityjä päätöksiä. Pystyin huolehtimaan paremmin myös omista rajoistani.

Muistan, kuinka tapasin ensimmäisen deittipalvelusta löytämäni ihmisen elävän elämän puolella. Istuimme kahvilassa ja pidin käsiäni visusti pöydän alla, jotta seuralaiseni ei huomaisi, kuinka kovasti ne tärisevät. Minua jännitti vietävästi, mutta treffit sujuivat muutoin hyvin.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana netissä sovittuja treffejä tuli paljon lisää. Välillä olin parisuhteessa, mutta niiden päättyessä palasin aina nettideittailun pariin. Se tuntui luontevimmalta tavalta uusien tuttavuuksien löytämiseen.

Vähä vähältä treffikokemukset myös opettivat minulle sosiaalisia taitoja ja itseluottamusta. Opin keskustelemaan sujuvasti ja nauttimaan treffeistä. En enää ollut se hiljainen tyyppi, vaan pystyin olemaan mukana tutustumisessa tasavertaisena osapuolena.

Nettideittailu ei antanut minulle vain parisuhteita, vaan löysin sitä kautta myös ystäviä. Usein toisen ihmisen tavattuani tajusimme, ettei meistä tulisi pariskuntaa, mutta ystävät meistä voisi tulla. Ja niin tapahtuikin. Yhä nykyäänkin usea läheinen ystäväni on alunperin tavattu nettitreffipalvelun kautta.

Nettideittailu myös laajensi kaveripiirejäni. Nykyistä vaimoani en tavannut varsinaisesti nettideittailessa, vaan ystäväpiirissä, jota minulla ei olisi ollut ilman deittihistoriaani.

Liity mukaan veloituksetta!

Näiden kokemusteni vuoksi olenkin ollut nettideittailun aktiivinen puolestapuhuja jo yli 10 vuoden ajan. Ei nettideittailu aina mukavaa tai helppoa ollut, mutta koen, että kaiken kaikkiaan se paransi ja rikastutti omaa elämääni hyvin paljon.

Onneksi vuosien myötä treffipalvelutkin ovat parantuneet ja monet niihin liittyvät huonot puolet ovat vähentyneet. Paljon on kuitenkin vielä tehtävänä. Esimerkiksi ikäviä keskusteluja sekä esimerkiksi nettideittiuupumusta (työuupumukseen verrattava ilmiö) on edelleen paljon.

Tästä syystä suhtaudun toiveikkaasti Lovenan kaltaisiin uuden ajan palveluihin. Lovena on treffipalvelu, joka on suunniteltu ratkaisemaan aiempien treffipalveluiden puutteita. Jo aiemmin mainittujen heikkolaatuisten tai epäaktiivisten keskustelujen ja uuvuttavuuden lisäksi tämä tarkoittaa puuttumista esimerkiksi asiattomiin deittiprofiileihin sekä kaikenlaiseen häirintään.

Mikäli mukavansävyinen deittailu ja uudet tuttavuudet kiinnostavat, kutsumme sinut tutustumaan Lovenaan maksutta kahden viikon ajan. Tervetuloa mukaan ja tsemppiä tutustumiseen!