Vuosi 2022 lähestyy loppuaan, ja uusi vuosi on jo pian täällä. Mitä tapahtuu deittailumaailmassa vuonna 2023? Tässä blogipostauksessa on Lovenan tiimin ennustukset trendeistä deittailumaailmassa vuodelle 2023.
1. Kumppanin etsiminen yhteisen mielenkiinnon kohteen perusteella
Vuonna 2023 deittailu muuttuu yhä spesifimmäksi, ja kumppania etsitään jonkin yhteisen mielenkiinnon kohteen perusteella.
“Esimerkiksi Yhdysvalloissa on deittisovellus vegaaneille, horoskooppimerkkeihin uskoville ja niin edelleen”, Lovenan toimitusjohtaja ja deittailun asiantuntija Katri Gruner kertoo.
Vaikka Suomessa ei olekaan ihan yhtä pitkälle meneviä sovelluksia kuin maailmalla, myös täällä sovellukset mahdollistavat kumppanin etsimisen yhä yksityiskohtaisemmilla kriteereillä. Kun kumppanin hakuun lähtee sillä mielellä, että etsii samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä, keskustelun aihetta riittää varmasti.
2. Itsensä kehittäminen
Ihmiset panostavat enemmän itseensä sen sijaan, että tuhlaavat aikaansa huonoihin treffeihin ja suhteisiin.
Kliseinen “haluan nyt vain keskittyä itseeni” ei olekaan enää huono tekosyy päättää suhdetta, vaan ihmiset haluavat aidosti kehittää itseään ja deittailla vain silloin, kun toinen kiinnostaa oikeasti.
Vuonna 2023 merkityksettömän seuranhaun sijaan saatetaan käyttää aikaa siis esimerkiksi kouluttautumiseen, askeleiden ottamiseen työelämässä tai itselle mielenkiintoisten asioiden oppimiseen. Myös omaan hyvinvointiin panostaminen kuuluu sinkkujen prioriteettilistalle tulevana vuonna.
Lovenan tiimi kannustaakin aktiiviseen itsensä kehittämiseen, sillä se on myös avoin sopivan kumppanin löytämiseen.
P.S. Mikäli itsesi kehittäminen on sinun listallasi vuodelle 2023 ja haluat kehittyä ihmissuhdetaidoissa ja saada lisää itsevarmuutta, myös Lovena tarjoaa valmennusta näihin teemoihin liittyen!
3. Terapiassa käyminen deittailun aikana
Tämä liittyy äskeiseen itsensä kehittämisen trendiin vahvasti. Ihmiset kiinnittävät enemmän ja enemmän huomiota omaan mielenterveyteensä, ja terapiasta tulee pikkuhiljaa normaalimpi asia. Terapiassa käymistä ei nähdä enää merkkinä siitä, että on pahoja ongelmia elämässä, vaan se on normalisoitumassa tavaksi pitää huolta itsestään ja omasta mielenterveydestään.
Parisuhteen alku voi olla monelle aikaa, jolloin haamut menneisyydestä tulevat kummittelemaan elämään. Jotta pystyy entistä paremmin sitoutumaan toiseen, on oma menneisyys hyvä käsitellä, ja siksi monet käyvät terapiassa jo ennen sopivan kumppanin löytymistä tai parisuhteen aikana.
Se, että oma kumppani käy terapiassa, ei ole dealbreaker, vaan asia nähdään positiivisena.
4. Paikkariippumattomuus
Kun töitä voi tehdä enemmän paikasta riippumatta, miksei deittailuakin?
Kumppania ei välttämättä etsitä enää ainoastaan omalta paikkakunnalta, vaan etätyöt mahdollistavat deittailun perässä matkustamisen ja mahdollisen uuden kumppanin perässä muuttamisen.
Samoin treffejä on yhä helpompi järjestää virtuaalisesti, joten samalla paikkakunnalla oleminen ei välttämättä ole ehdoton edellytys deittailulle. Monet kokeilivat virtuaalisia treffejä koronapandemian aikana, ja huomasivat sen olevan aika kätevä tapa tavata uusia ihmisiä: se on varmasti turvallista, eikä vie niin paljon aikaa.
Kuka ottaa haasteen vastaan: käy vuonna 2023 vähintään yksillä virtuaalisilla treffeillä, ja matkusta vähintään kerran tapaamaan uutta tuttavuutta toiselle paikkakunnalle? Sitä ei koskaan tiedä, mihin tämä voi johtaa.
5. Sinkkuna pysyminen
Tämä trendi kulkee osittain käsi kädessä itsensä kehittämisen trendin kanssa.
Yhä useampi sinkku päättää pysyä sinkkuna eikä etsiä parisuhdetta. Joillain tämä on vain lyhyt vaihe, ikään kuin “deittailulakko”, kun taas jotkut päättävät pysyä sinkkuna aidosti pidempään.
Toiset sinkkuna pysyvistä haluavat silti jonkinlaista säpinää omaan elämäänsä, kun taas toiset pysyvät kaukana mistä tahansa treffeihin liittyvästä.
6. Treffeillä nautitaan yksinkertaisista aktiviteeteista
Kun ruoan ja muiden elinkustannusten hinta nousee, monet joutuvat ajattelemaan kukkaroaan. Vuonna 2023 käydään yksinkertaisilla, edullisilla treffeillä, kuten vaikkapa yhteisillä kävelylenkeillä.
Treffeillä käyminen on onneksi ilmaista. Vaikutuksen tekeminen toiseen ei vaadi rahallista panostamista, vaan yksinkertaisilla treffeillä keskitytään aidosti siihen, miten toisen ihmisen kanssa synkkaa.
Kansainvälisesti taloustilanteen vaikutusta deittailuun kutsutaan nimellä “infla-dating”.
Lue myös: Janikalla, 29, menee jopa sata euroa kuussa deittailuun
7. Alkoholittomat treffit
Kun vielä pari vuotta sitten baarit olivat keskeisiä paikkoja tavata potentiaalinen kumppani ja ensimmäisillä treffeillä mentiin usein “lasilliselle”, alkoholittomat treffit ovat nyt yleistymässä.
Eri ihmisillä on eri syitä sille, miksi he eivät halua käyttää alkoholia (ensitreffeillä tai yleisesti), ja tästä on tulossa entistä yleisempää.
Vinkki: Lovenassa voit etsiä elämääsi ihmistä, jolla on samanlainen suhtautuminen alkoholiin kuin sinulla!
8. Peruuntuvat suunnitelmat
Tämä on vähän ikävämpi trendi, mutta yhtä todellinen, ja moni on jo nyt kokenut tämän joko peruuttajan tai toisen osapuolen asemassa.
Ihmiset suunnittelevat treffejä herkästi, mutta peruuttavat ne lyhyelläkin varoitusajalla pienen flunssan tai muun esteen takia.
Treffit saatetaan perua lyhyelläkin varoitusajalla, eikä siihen tarvita muuta kuin yksi viesti.
Vinkki treffien peruuttamiseen: Mikäli treffit peruuntuvat, sopikaa saman tien uusi ajankohta, milloin näette. Jos sovitte ympäripyöreästi “katsotaan joskus toiste”, sitä toista kertaa ei välttämättä tapahdu. Tällöin syntyy sellainen kuva, ettei toista kiinnostanut alunperinkään. Mikäli peruu treffit kiinnostuksen puutteesta, kannattaa se sanoa mieluummin suoraan ja rehellisesti.
9. Arvopohjainen deittailu
Ihmiset valitsevat kumppanikseen sellaisia ihmisiä, joilla on samanlaiset elämänarvot kuin itsellä. Esimerkiksi ympäristöstä välittävät ihmiset pitävät potentiaalisessa kumppanissa tärkeänä kriteerinä, että myös hän välittää ympäristöstä.
Potentiaalisessa kumppanissa saatetaan katsoa esimerkiksi hänen suhtautumistaan hengellisyyteen, lapsiin tai lemmikkeihin. Yhteisiin elämänarvoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
SUBMIT YOUR COMMENT