Ensitreffit ovat yleensä aina kutkuttavan jännittävä tapahtuma. Jännitys on katossa etenkin silloin jos treffikumppanin tapaamiseen liittyy suuret odotukset. Jännitystä voi luoda myös se, jos treffikokemusta on kertynyt vielä toistaiseksi vähän. Todennäköisesti haluat tehdä vaikutuksen vastapuoleen ja saada hänet tuntemaan, että olet kiinnostava ja puoleensavetävä tyyppi. Mutta miten hyvän ensivaikutelman tekeminen onnistuu?
On totta, että ihmisten välinen kemia on asia, jota ei voi ennustaa, eikä sen syntymiseen voi juurikaan vaikuttaa. Kemia voi toki kehittyä pitkällä aikavälillä, eli aina ei voi odottaa sitä jalat alta vievää tunnetta heti ensikohtaamisella. Huomaamme kuitenkin aika nopeasti, mikäli toisen henkilön seurassa on luontevaa ja mukavaa olla. Käytöksemme ensitreffeillä vaikuttaa tähän merkittävästi! Siksi kokosimme tähän postaukseen viisi vinkkiä siihen, kuinka onnistut tekemään hyvän ensivaikutelman ensitreffeillä.
1. Ole ajoissa ja ilmoita heti jos myöhästyt
Kysyimme Lovenan IG:ssä seuraajiltamme (@ihanlovena) mikä on numero yksi tunnelmantappaja ensitreffeillä. Yksi yleisimmistä vastauksista oli se, että treffikumppani myöhästyy, eikä vaivaudu edes ilmoittamaan siitä. Eräs seuraaja kertoi, että oli odottanut treffikumppaniaan sovitussa paikassa melkein tunnin(!!). Ajoissa oleminen tuntuu monelle itsestään selvältä asialta, mutta sen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Myöhästyminen ilman ilmoitusta on välitön turn off monelle.
2. Tiedustele toisen toiveita jo heti treffien alussa
Usein miten treffit järjestetään esimerkiksi kahvilassa tai muulla julkisella paikalla. Älä tee oletuksia, vaan tiedustele treffikumppaniltasi hänen toiveitaan treffien kulusta. Onko hän ehkäpä nälkäinen ja haluaisi syödä jotain? Maistuisiko treffikumppanillesi mieluummin kahvi vai kalja? Entä haluaa seuralaisesi keskustella istuen, vai haluaisiko hän mieluummin lähteä kävelylle? Kaikki tämä antaa sinusta ajattelevaisen ja huomaavaisen kuvan ja tekee varmasti toiseen hyvän vaikutelman.
3. Keskustele luontevasti, älä tenttaa!
Keskusteluun ensitreffeillä on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi niistä on kysymysten valinta. Pyri pitämään keskustelun aiheet melko kevyenä, äläkä hyppää heti syvimpään päätyyn! Mikäli huomaat ajatuksissanne kuitenkin ristiriidan, niin vältä toisen osapuolen tenttaamista, äläkä tivaa häneltä perusteluita tai vastauksia. Tällä tavoin toimiessa saat treffikumppanisi luultavasti vain ärsyyntyneeksi. Ensitreffien tarkoitus ei yleensä ole selvittää ihmisen syvimpiä saloja, vaan tutustua toiseen pintapuolisesti.
4. Kiinnitä huomiota samankaltaisuuksiin
"Ai sä tykkäät patikoida, niin minäkin! Missä olet patikoinut viimeksi?"Tutustumisen tarkoituksena ensitreffeillä on paitsi selvittää toisen henkilön mieltymyksiä niin myös löytää toisen ajatuksista samaistuttavuutta ja samankaltaisuutta. Keskustelun aikana saattaa selvitä, että pidätte molemmat Italiasta, jonkun tietyn lautapelin pelaamisesta tai olette molemmat ennemmin ilta- kuin aamuihmisiä. Pyri löytämään keskustelemalla ajatuksistanne samankaltaisuuksia ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Se vie luontevasti treffejä ja tutustumista eteenpäin.
5. Päätä treffit rehellisyyteen
"Ollaan yhteydessä."Tässä varmasti se yleisin ja kulunein treffit päättävä fraasi. Tuo lause on helppo sanoa, koska se ei lupaa mitään, mutta on myös liittävän neutraali niin, ettei toiselle tarvitse tuottaa pettymystä. Usein on tosin helpompi sanoa, että haluaa tavata uudelleen, kuin sen, ettei näe enää toisia treffejä tulevaisuudessa teidän kahden välillä.
Usein pelkäämme toisen ihmisen reaktiota. Entäs jos minä kiinnostuin, mutta toinen ei? Entäs jos tuotan hänelle pettymyksen? Kannattaa kuitenkin muistaa, että totuus saattaa kirpaista hetken, mutta epätietoisuus saattaa kalvaa viikkotolkulla ja aiheuttaa itsesyytöksiä. Mikäli haluat tavata toisen kerran sano se. Mikäli et halua tavata, sano sekin. Ole rehellinen.
SUBMIT YOUR COMMENT